sunnuntai 28. elokuuta 2016

Hääkakku ruusuilla


Tein lauantain häihin yhden tähän asti haasteellisimmasta kakuistani. Kakun väreiksi toivottiin mustaa, hopeaa ja valkoista. Koristeiksi valikoitui oikeat ruusut, joita juhlissa oli myös kukkina. Kakun haluttiin olevan ainakin osin neliön mallinen ja salmiakkikuvioinnin olevan vähintään yhdessä kakussa. 
Koristelu kakussa on hyvin yksinkertainen, mutta haastelliseksi osoittautui kakun koko. Kakku on mitoitettu sadalle hengelle. Kuvissa kakun koko ei tule niin hyvin esille, enkä kaikessa kiireessä ehtinyt kakkua mittailla. 
Toimitin kakun suoraan juhlapaikalle.



Olin aiemmin toimittanut hääparille maisteltavaksi kolme eri maistelukakkua, joiden perusteella varsinaisen hääkakun mauksi valikoitui sitruunatahna ja valkosuklaamousse suklaarouheella.



Juhliin lähti myös tämä noin kahdeksan hengen "allergiakakku".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti