torstai 10. marraskuuta 2016

Mascarponepiirakka marjoilla


Paistetut juustokakut ovat taivaallisen ihania, niinpä kehittelin isänpäiväksi piirakkaversion juustokakusta tälläkertaa. Piirakka on tehty mascarponesta, sillä se on maultaan täyteläisempää ja pehmeämpää kuin perinteinen tuorejuusto. Olenkin lähes hylännyt tavallisen tuorejuuston ja käytän sen tilalla usein mascarponea.

Masacarponepiirakka:

Pohjan ohjeen löydät täältä. Pohjasta voi jättää lakritsijauheen pois ja laittaa tilalle hieman enemmän vehnäjauhoja. 

Väliin: Mieluista hilloa, sitruuna-, lime-, tai herukkatahnaa.

Täyte: 500 g mascarponea
2 dl sokeria
3 kananmunaa
200 g ranskankermaa
tilkka sitruunamehua

Painele tai kauli pohja piirakkavuoalle. Itse käytin suorakaiteen mallista vuokaa, jonka mitat ovat 35 cm x 11 cm. Pohjataikinaa ja täytettä jää yli, mutta voit tehdä niistä toisen pienemmän piirakan.

Täyte:
Vatkaa mascarpone ja sokeri sekaisin. Lisää kananmunat yksitellen ja vatkaa sekaisin. Älä kuitenkaan vatkaa liikaa. Lisää sitruunamehu ja ranskankerma, sekoita tasaiseksi. Laita pohjalle ohut kerros hilloa tai marja/hedelmä tahnaa. Kaada pohjan päälle ja paista uunin alatasolla 175 asteessa noin 30-40 minuuttia. Jätä pariksi tunniksi tekeytymään uuniin. Jäähdytä seuraavaan päivään.



Irroita piirakka vuoasta. Koristelin tämän piirakan ranskankermalla, marjoilla ja macaronsmurskalla.



Itseltäni löytyi jääkaapista punaherukkatahnaa, jota käytin piirakkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti