sunnuntai 14. elokuuta 2016

Kerroskakku mustikkarosmariinihillolla


Pääsen testaamaan uusia makukokeiluja kakkuihin, kun lähipiirissä vietetään juhlia. Tällä kertaa vietettiin siskonpojan syntymäpäiviä ja tämä kakku tarjoiltiin siellä. Itse en ole törmännyt mustikan ja rosmariinin yhdistelmään kakussa. Kakussa on siis täytteeenä mustikkarosmariinihilloa ja valkosuklaamoussea valkosuklaarouheella.
Mustikkarosmariinihillon valmistin kuten tavallisen mustikkahillon, mutta lisäsin hillon keittovaiheessa rosmariininoksia sekaan. Annoin hillon tekeytyä jääkaapissa muutaman päivän rosmariininoksien kanssa. Hillon käyttövaiheessa täytyy muistaa poistaa oksat seasta.
Valkosuklaamousse oli kakkuun melko varma valinta, sillä mustikka toimii loistavasti valkosuklaan kanssa. Kakun maku keräsi runsaasti kehuja ja useat vieraat varailivatkin jo saman makuista kakkua seuraaviin juhliinsa.



Kakun koristelu kertoo, mitä kakku sisältää. Kuorrutuksen tein seminaked tyylisesti voikreemillä, jonka seassa on väriä ja makua antamassa mustikkarouhetta. Väriä on hieman korostettu lilalla pastavärillä.

Olen itse tähän kakkuun varsin tyytyväinen. Hieman vanhemmille pojille on varsin haastavaa keksiä soveltuvaa kakkua, jos toiveissa ei ole selkeästi jokin harrastus- tai teemakakku. Marjakakuista tulee helposti turhan hempeitä; violetteja tai punertavia, jolloin ne mielletään tyttömäisiksi. Tämä kakku sopii molemmille sukupuolille. Rosmariininoksat ovat varsin sukupuolineutraalikoriste ;)



Makutestiin pääsivät myös porkkana- ja lakritsimacaronit. Porkkanamacaronit jakoivat mielipiteitä niin kuin arvelinkin. Lakritsimacaronien kuoriin on lisätty lakritsijauhetta, niinpä maku oli tarpeeksi lakritsinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti