keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Karkkikakku salmiakista


Isänpäiväksi tilattiin tämä 10 hengen karkkikakku. Makuina kakussa on mustikka-salmiakkihilloa ja valkosuklaamoussea.


Kakussa on ihanat hopeatoffeesta tehdyt valumat.


Päällä kakussa on iso kasa erilaisia salmiakki- ja lakritsikarkkeja.

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Sini-valkoinenkarkkikakku


Karkkikakut jatkavat suosiotaan ja tämä ihanuus haluttiin sinistä ja valkoista käyttäen. Kakku on mitoitettu 20 hengelle. Makuina kakussa on mansikkaa ja suklaata. Kakku on munaton.


Kakkuun tuli siniset valkosuklaavalumat ja hieman sinistä raitaa kakun kylkiin.


Kakun päältä löytyy valikoima väreihin sopivia karkkeja.

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Suklaa-vadelmakakku


Tämän pienehkön noin 30 hengen kakun tein tyttäreni 9-vuotis syntymäpäiville. Kakussa on tuhdit suklaapohjat. Täytteinä on vadelmatahnaa ja valkosuklaamoussea sekä valkosuklaanpaloja. Kakku on gluteeniton.


Kakkua päällystää maitosuklaakuorrute. Koristeina on oikeita ruusuja, suklaata ja vadelmia.

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Karkkikakkuja


Pitkästä aikaa pääsin tekemään ihanaa Oreo-Kinderkakkua. Tästä on useita eri versioita, mutta tällä kertaa toivomus oli lähellä ensimmäistä tekemääni Oreo-Kinderkakkua. Kakussa on voi-sokeripohjat, joissa on seassa myös oreonpaloja. Seuraavana löytyy vaniljainen kerros, jossa on oreomurskaa. Sen päällä on kondensoidusta maidosta tehty kinuskikerros, jossa on Kindermaxin paloja. Päällä on ihanaa suolakinuskia. Koristeina on Oreoita ja erilaisia kindersuklaita.


Tähän karkkikakkuun toivottiin hempeitä värejä. Kakku on mitoitettu 15 hengelle. Makuina kakussa on sitruunaa ja mansikkaa. 

torstai 9. marraskuuta 2017

Pikkukakkuja


Tämän noin 10 hengen kakun sisältä löytyy ihana suklaapohja. Täytteinä on vadelmatahnaa ja valkosuklaamoussea suklaanpaloilla. Päällinen on maitosuklaata.


Mustikka-sitruunahyydykekakku on myös noin 10 hengelle. Kakussa on keksipohja sekä mustikka ja sitruuna kerrokset. Koristeina on pensasmustikoita, minttua ja suklaakakun muruja.


Tämä pikkuinen kakku on noin 8-10 hengelle. Makuina kakussa on vadelmaa ja kinuskia.

maanantai 6. marraskuuta 2017

Halloween 2017


Tänä vuonna Halloweeniksi valmistui teemaan sopivia kääretorttuja. Makuina tässä on suklaata ja vadelmaa. 


Raatelukakkuja toivottiin myös tänä vuonna. Tämän version sisällä on mansikkaa ja valkosuklaamoussea oreonpaloilla. Mitoitus kakussa on 10 hengelle.


Viime vuonna saman tyylisiä kakkuja meni eräisiin häihin.

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Vadelma-lakritsikakku


Tämän pienen noin 10 hengen kakun tein testikakkuna omaan käyttöön. Osallistuin kakulla samalla Lakritsifestivaalien kakun koristelukilpailuun. Koristeluhan kakussa ei sinänsä ole mikään vaativa, mutta kuvastaa omaa koristelutyyliäni.
Kakun sisältä löytyy tuhti suklaakakkupohja. Täytteinä on vadelmatahnaa ja lakritsimoussea, jossa on salmiakkisuklaanpaloja sekä lakritsikastiketta.


Kakun päällystää vadelmainen kreemi. Valumat ovat lakritsikinuskia. Koristeina on vadelmia, lakuja, salmiakkikarkkeja ja macaronsmuruja.

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Mustaa ja kultaa syntymäpäiville


Tämä ihana kakku meni 10-vuotis syntymäpäiville, jonka teemavärit olivat musta ja kulta. Kakku on mitoitettu 30 hengelle.


Kakku on gluteeniton ja laktoositon. Toiveena oli saada kakku, joka olisi tavallisen sokerin sijaan tehty intiaanisokerista. Koristeissa puolestaan sai olla tavallista sokeria. Makuina kakussa on vadelmaa ja intiaanisokerista tehtyä kinuskia. Kakkupohjat olen leiponut myös vain intiaanisokeria käyttäen.



Kakussa olevat kinuskivalumat on tehty intiaanisokerista ja kuohukermasta.



Koristelusta löytyy kullalla maalattuja suklaapalloja, karhunvatukoita, erilaisia sokerihelmiä ja nonparellejä ja syötävää kultahilettä.

perjantai 27. lokakuuta 2017

Kakkuja ristiäisiin



Nallekakku meni ristiäisiin. Mitoitus kakussa on 20 hengelle. Makuina on mustikkaa ja valkosuklaata. Kakku on oikeasti hieman keltaisempi kuin kuvassa, mutta keltainen väri on haastava saada kuviin oikean sävyisenä.


Ronjan kakkuun toivottiin liloja koristeita sekä ruusuja kukiksi. Reunoille haluttiin salmiakkikuviointi. Kakkuun toivottiin myös vauvan nimi.
Mitoitus tässäkin kakussa on 20 hengelle. Makuina on herukkaa ja tummaasuklaata.

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Suklaakakut häihin


Nämä kakut menivät syyshäihin. Juhlapaikalla kakut laitettiin telineeseen, joten kakkuja on kolmea eri kokoa. Kakkujen sisällä on tuhdit suklaapohjat. Täytteinä on vadelmatahnaa ja valkosuklaamoussea suklaarouheella. Päällinen on maitosuklaata. Kakkujen mitoitus on yhteensä 120 hengelle. Kaikki kakut eivät mahtuneet samaan kuvaan.


Koristeluun kakkuihin toivottiin suklaavalumat ja kultaisia suklaapalloja. Koristelusta löytyy myös vadelmaa, minttua ja tyrniä.


Allergiakakuksi meni tämä noin 10 hengen kakku, jonka piti olla muun muassa gluteeniton, laktoositon ja pähkinätön.

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Lomalla 16-23.10


Kesän kiireet alkavat olla ohi ja nyt onkin aika pitää viikon loma. Olen lomalla 16-23.10, tänä aikana kakku asioissa minut tavoittaa parhaiten sähköpostitse: kakkuvaltakunta@gmail.com

perjantai 13. lokakuuta 2017

Macaronskakkuja


Näitä ihania macaronssein päällystettyjä kakkuja tilataan paljon. Tämä pikkuinen kakku on mitoitettu 10 - 12 hengelle.
Kakussa on suklaapohja ja makuina on mansikkaa ja tummaasuklaata. Kakun toivottiin olevan laktoositon.


Macaronsseja kakussa on kahta eri kokoa. Makuna niissä on myös mansikka. Koristelusta löytyy myös pakastekuivattua mansikkaa ja suklaakakkupohjan muruja.


Tämän macaronskakun makuina on sitruunaa ja lakritsia. Kakku on mitoitettu 35 hengelle, joten macaronsseja on iso kasa kakun päällä.


Lakritsi on suosittu maku näissä macaronskakuissa. Tässä makuina limeä ja lakritsia.

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Kakku syyshäihin


Tämä kakku meni syyskuun häihin. Kakku on mitoitettu 90 hengelle. Makuina kakussa on vadelmaa ja suolakinuskia. 


Kakun päällä oleva traktori ja kyltti olivat hääparin itse hankkimia koristeita. Muuten koristelu on melko pelkistetty ja koristeluun onkin käytetty vain ruusuja ja eucalyptusta.


Tällä kertaa allergiakakuksi meni pieni vadelmainen raakakakku, joka on vegaaninen, gluteeniton eikä siihen ole lisätty sokeria.

maanantai 9. lokakuuta 2017

Ristiäiskakkuja pojille


Tämä kaksikerroksinen kakku meni eräisiin ristiäisiin. Kakku on mitoitettu 30 hengelle. Makuina kakussa on vadelmaa ja maitosuklaata. Kakku on gluteeniton.


Tähän kakkuun toivottiin vauvan nimeä, leijonaa, tossuja ja rusettia kakun ympärille. Makuina kakussa on mustikkaa ja valkosuklaata. Kakku on mitoitettu 25 hengelle. Kakun kaveriksi meni myös jalka-keksejä vauvan nimellä.

lauantai 7. lokakuuta 2017

Lastenjuhlien kakkuja


Pöllökakku meni Emman 1-vuotis syntymäpäiville. Kakkuun toivottiin pöllöaihetta, muuten sain vapaat kädet kakun toteutukseen. Kakun makuina on vadelmaa ja vaniljaa.


Frozen on yhä suosittu teema lasten syntymäpäiville. Tähän kakkuun sain kuvan, jonka pohjalta kakku on toteutettu. Kakku on kahdellekymmenelle hengelle ja makuina on vadelmaa ja suolakinuskia.  



Tämän yksisarvisen makuna on mansikkaa. Kakku on viidelletoista hengelle.


Hyrräpäät -kakun makuina on passionhilloketta ja mangomoussea. Kakku on kahdellekymmenelle hengelle.

torstai 5. lokakuuta 2017

Kääretorttuja


Nämä kääretortut ovat molemmat 15 hengelle. Makuina näissä on vadelmaa ja vaniljaa.


Tämä kääretorttu on myös 15 hengelle. Makuina tässä on omenaa ja suolakinuskia. Kuorrute on kinuskikermaa.

tiistai 3. lokakuuta 2017

Kakkuvalikoima häihin


Nämä ihanat kakut menivät häihin. Juhliin haluttiin valikoima eri makuisia kakkuja. Koristelu on kuitenkin kakuissa yhteen sopiva. Kaikki kakut ovat kahdellekymmenelle hengelle.




Tässä kakussa on makuina mustikka-salmiakkihilloa ja valkosuklaamoussea suklaarouheella.




Tämän kakun välistä löytyy vaniljakreemiä ja tummasuklaamoussea.



Tämän punasävyisen kakun mauksi valikoitui suosittu vadelma-suolakinuski.

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Puolinakukakkuja ristiäisiin


Tämä kakku meni ristiäisiin. Kakun makuina on mustikkaa ja kinuskia, joka näkyy myös kakun koristelussa. Kakusta haluttiin puolinakukakku ja vauvan nimi laatalla kakkuun. Mitoitus kakussa on 30 hengelle.


Yllä olevan kakun makuina on sitruunaa ja valkosuklaata. Kakku on gluteeniton ja se on mitoitettu 15 hengelle.


Tämän kakun makuina on mansikkaa ja vaniljaa. Kakusta toivottiin vaaleanpunasävyistä ja myöskin tähän haluttiin vauvan nimi laatalla. Kakun mitoitus on myös 30 hengelle.